top of page
Search

Vaihdossa opittua

  • Veera & Jutta
  • Dec 4, 2019
  • 1 min read

Ennen vaihtoon lähtöä en olisi voinut arvatakkaan miten paljon uutta tulen täällä oppimaan. Kaikesta huolimatta, koen että suurin kasvu ja oppiminen on tullut itsenäistymisessä ja vieraille ihmisille puhumisessa. Täällä Espanjassa olen oppinut että vaikka ihminen ei puhuisi muuta kuin espanjaa, oma asia on mahdollista silti selittää toiselle elekielen, englannin ja espanjan sekoituksella.


San Sebastianista olen oppinut Pintxo kulttuurin! Täällä se on hyvin yleinen tapa syödä pieniä tapaksen tyylisiä annoksia. Joka torstai täällä on myös Pintxo pote, jolloin jokainen baari on aivan täynnä ja ihmiset juovat ja syövät. Pintxo poteen kuuluvat annokset maksavat yleensä 2,5€ ja siihen kuuluu vapaa valinnainen pintxo ja juoma. Pintxo poten idea on "baari hyppely" eli kierretään eri baareja illan mittaan.


Tällä reissulla opin itsestäni sen että arkaileminen siitä ettei englantia osaakkaan puhua täydellisesti on aivan turhaa. Täällä kukaan ei huomauta vaikkei sanat ole oikeassa muodossa koska kaikille tämä on yhtä vaikeaa. Olen kuitenkin huomannut että olen edistynyt huomattavasti virallisen englannin kielen kirjoittamisessa sekä esiintymistaidoissa, koska koulumme täällä painottuu ryhmätöihin sekä esitelmiin.


Tämän kaiken jälkeen, en enää ihmettele miksi on sanonta että vaihdon jälkeen kotiin palaa aivan uusi ihminen.


Terveisin,







 
 
 

Comments


Post: Blog2_Post
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn

©2019 by Life in San Sebastián. Proudly created with Wix.com

bottom of page